Design. Analyze. Optimize.

Luotettavuuslohkokaavio

Hieman erityyppisen lisän pelkkään vikapuulla suoritettavaan mallintamiseen tuo mahdollisuus käyttää lohkokaaviota mallinnusmenetelmänä. Sen tarkoituksena ei ole ainoastaan lisätä mallin ilmaisuvoimaa, vaan tehdä käyttäjälle mallin luonti selkeämmäksi ja käytännönläheisemmäksi. Lohkokaaviota käytetään erityisesti mallinnettaessa tuotantolinjojen käyttäytymistä. Tuotantolinjojen lisäksi lohkokaaviota voidaan käyttää luotettavuuslohkokaavion piirtoon.

ELMASin lohkokaaviomalli

Perustapauksessa lohkokaaviota käytetään ELMAS-ohjelmistossa luotettavuuslohkokaaviona, jonka tarkoituksena on kuvata milloin järjestelmä toimii. Tämä on siis saman asian kuvaamiseen päinvastainen lähestymistapa kuin vikapuussa, jossa mallinnetaan milloin järjestelmä ei toimi. Joissain tilanteissa, esimerkiksi tuotantolinjojen tai tietoliikenneverkkojen tapauksessa, on toimivuuden vaatimusten mallintaminen huomattavasti suoraviivaisempaa kuin tilanteen kääntäminen kaikkien mahdollisten vikatilanteiden malliksi.

Vastaavalla tavalla kuin vikapuussa tarkasteltava ei-toivottu asia valittiin vikapuun ylimmäksi solmuksi, valitaan myös lohkokaaviossa yksi solmu jota tarkastellaan lohkokaaviomallin avulla. Tarkasteltava solmu voi kuvata esimerkiksi tietoliikenneyhteyden katki olemista, jolloin lohkokaavioon mallinnetaan yhteyden topologia.

Lohkokaaviossa on yksi alkupiste ja loppupiste. Näiden väliin asetellaan solmuja, joita yhdistetään toisiinsa. Solmun tila kuvaa tässä tapauksessa sitä, onko yhteys kyseisestä kohdasta katki. Jos alkupisteestä on suunnattu reitti loppupisteeseen, on yhteys kunnossa. Jos näin ei ole, on myös koko lohkokaaviota kuvaaman solmun määrittelemä asia voimassa, eli esimerkiksi tutkittava tietoliikenneyhteys katki.

Vastaavalla tavalla kuin vikapuussa porteille voitiin määrittää erilaisia loogisia ehtoja, voidaan myös luotettavuuslohkokaaviossa määrittää kuinka monta syöteyhteyttä lohkokaavion solmu vaatii. Tämä tarjoaa mahdollisuuden ottaa kantaa, ovatko rinnakkaiset komponentit jollain tavalla redundanttisia vai eivät.