Design. Analyze. Optimize.

Artikkeleita Ramentorin käyttövarmuusohjelmistoista


Käyttövarmuus hallintaan simuloinnin avulla

Promaint 2/2010

"Tampereen teknillisessä yliopistossa on tutkittu ja kehitetty todennäköisyyspohjaista suunnittelumetodiikkaa sekä simulointi- ja laskentamalleja koneiden, laitteiden ja prosessien käyttövarmuuden elinikäistä hallintaa varten vuodesta 1996 alkaen yhteistyössä Suomen johtavien teollisuusyritysten kanssa. Tässä artikkelissa esitellään tuotanto- ja valmistusprosessien tehokkuuden hallintaan kehitetyn dynaamisen simuloinnin perusteita, joita on tullut esiin teollisuuden case-projektien yhteydessä."


Tuoretta tietoa kunnossapidon opetuksessa

Promaint 7/2009

"Jyväskylän ammattikorkeakoulun Teknologiayksikön yksi tärkeimmistä painopistealueista on kunnossapito, katsotaan asiaa sitten perusopetuksen tai koulutuspalveluiden kannalta. Itse asiassa kaikki JAMK:n kunnossapitosaran aktiviteetit perustuvat kunnossapitoinsinöörien perusopetuksen opintojaksoihin ja oppimisympäristöihin. Opetukseen pyritään tuomaan joka vuosi uusinta tietoa ja työkaluja, joiden soveltamista kysytään yhä enemmän niin teollisuuden kuin myös esimerkiksi Puolustusvoimien toiminnoissa. Tämä toimintamalli takaa sen, että opetuksessa käydään läpi asioita, joita teollisuudessa juuri nyt tarvitaan. Tämä edesauttaa tietysti myös valmistuneiden insinöörien työllistymistä."


Hydraulikomponenttien käyttöikä

Kunnossapitolehti 5/2007

"Hydraulikomponenttien huolto- tai vaihtovälin määrittäminen on haastava osa ennakoivaa kunnossapitoa. Komponenttivalmistajat eivät useimmiten anna tuotteilleen käyttöikäarvoja. Erityisesti teollisuushydrauliikassa komponenttien käyttäminen vikaantumiseen asti johtaa usein suuriin taloudellisiin menetyksiin."


RAMalloc-ohjelmiston nykytila ja jatkokehitys

Huhtikuu, 2007

"Uuden tai päivitettävän järjestelmän/laitteen huolellinen suunnittelu on ensiarvoisen tärkeää, koska tehdyt suunnitteluvirheet kumuloituvat moninkertaisiksi kustannuksiksi järjestelmän elinkaaren myöhemmissä vaiheissa. Erityisesti ongelmiin joudutaan silloin, kun asiakkaiden tarpeita ei tunneta riittävän hyvin tai jos ei tiedetä omien tuotteiden käyttäytymistä olosuhteiden muuttuessa."


StockOptim - Varaosavaraston suunnittelu ja riskienhallinta

Kunnossapitolehti 4/2006

"Varaosavaraston suunnittelu on osa käyttövarmuuden ja kunnossapidon suunnittelua. Varaosatarve on seuraus sekä yllättävistä vioista että valitusta kunnossa pitostrategiasta. Varaosavarasto on suunniteltava kokonsa ja sijaintinsa puolesta siten, että osan puutteesta aiheutuvat kustannukset ja varaston kustannukset ovat minimissään, samalla kun laitteiden haluttu käyttövarmuus saavutetaan."


Vikapuuanalyysillä vian alkulähteille

Kunnossapitolehti 2/2006

"Vikapuuanalyysia (Fault Tree Analysis, FTA) käytetään runsaasti teollisuudessa järjestelmien evaluointiin niiden suunnittelun ja tuotekehityksen aikana. Vikapuuta voidaan yksinkertaisesti kutsua loogiseksi esitykseksi, jossa kuvataan perustapahtumien keskinäisten suhteiden avulla tietyn huipputapahtuman toteutumista. Loogisessa esityksessä käytetään puun muotoa ja loogisia operaattoreita."


"Työvälineet" alkavat olla kunnossa

Kunnossapitolehti 6/2005

"Tampereen teknillisessä yliopistossa on kehitetty todennäköisyyspohjaista suunnittelumetodiikkaa ja simulointi- ja laskentaohjelmistoa, joiden avulla tuotteiden ja tuotantoprosessien käyttövarmuutta ja kunnossapitoa voidaan suunnitella ja kehittää niiden elinjakson eri vaiheissa. Kehitystyötä on tehty yhteistyössä suomalaisten metalli-, energia-, prosessi- ja elektroniikkateollisuutta edustavien yritysten kanssa."


RAMoptim - Käyttövarmuuden ja kunnossapidon kustannusten suunnittelu ja optimointi

Kunnossapitolehti 6/2005

"RAMoptim-työpöytäsovellus on teollisuuden asiantuntijoille kehitetty työkalu käyttövarmuuden ja kunnossapidon suunnitteluun ja kustannusten optimointiin. Yksityiskohtaista käyttövarmuuden ja kunnossapidon suunnittelua varten tuotteen tai järjestelmän looginen rakenne (vikapuu) mallinnetaan graafisesti ELMAS-ohjelmiston avulla."


RAMalloc-ohjelmalla määrittelet ja kohdennat laitteiden ja laitosten käyttövarmuusvaateet

Kunnossapitolehti 5/2005

"Suomessa tutkimuslaitosten ja teollisuuden kehittämä RAM-ohjelmistoperhe (RAM = Reliability, Availability, Maintainability) edesauttaa laitteiden ja laitoksen käyttövarmuuden elinikäistä suunnittelua, toteutusta ja hallintaa. Ohjelmilla voidaan lisätä tehokkuutta, tuottavuutta ja laatua, ehkäistä vikoja, säästää kustannuksia sekä hallita riskejä. Seuraavassa esitellään RAMalloc-ohjelma."


ELMAS - Kunnossapidon ja käyttövarmuuden suunnittelu ja optimointi

Kunnossapitolehti 4/2005

"Nimensä mukaisesti ELMAS (Event Logic Modelling and Analysis Software) on sovellus tapahtumien välisten loogisten suhteiden mallinnukseen ja analysointiin. Lähtökohtana on tutkittava tapahtuma (TOP) sekä kaikki sen toteutumiseen vaikuttavat tapahtumat. Tapahtumien loogiset suhteet määrittämällä saadaan muodostettua tutkittavan kohteen käyttövarmuutta täsmällisesti ja havainnollisesti kuvaava hierarkinen malli (vikapuu). Mallia voidaan analysoida eri menetelmillä, jolloin saadaan esiin esimerkiksi tutkittavan kohteen käyttövarmuuden kannalta kriittisiä osia."


Tapahtumaketjuista esiin oleellisin oksa

Kunnossapitolehti 1/2005

"Tampereen teknillisen yliopiston professori Seppo Virtasen johtama kymmenhenkinen tutkijaryhmä on viimeiset kymmenen vuotta keskittynyt seikkaperäisen käyttövarmuuden ja kunnossapidon suunnittelun tutkimukseen. Tarkastelun ydin on löytää tapahtumaketjusta oleellinen ja hylätä riskien kannalta epäoleellinen tieto. Virtasen tutkimusryhmä palkittiin Tuottavan käynnissäpidon palkinnolla marraskuisilla Kunnossapitopäivillä."


StockOptim Case - Materiaalitarpeen ennustaminen kunnossapidossa

"Kunnossapidon materiaalilogistiikka palvelukokonaisuutena" -kurssin koulutusmateriaalia, 09/2004

"Kirjoituksessa tarkastellaan varaosavaraston mitoittamiseen kehitetyn ohjelman näkökulmasta varaosatarpeen syntyä, valitun kunnossapitostrategian vaikutusta varaosatarpeeseen, varaosan puuttumisesta johtuvia puutekustannuksia sekä niitä materiaalien kulutukseen liittyviä tietoja, jotka ovat riittävät lähtökohdiksi optimaalisen varaosavaraston määrittelemiseksi."


Vikojen perässä juoksemisesta riskienhallintaan

Laatukeskus eXBa 1/2004

"Seikkaperäinen suunnittelu on edellytys, jotta yritykset voivat puhua aidosti riskienhallinnasta"